Kaarna

Asiakas on aina oikeassa. Tuo lause liittyy asiakaspalveluun vaan ei ammattitaidon määrään. Mielestäni asiakas pitää kouluttaa ymmärtämään tekijän kulttuuria. Paras asiakas on vaativa ja tiedostava, siis ammattitaidon kannalta. Lyhyellä tähtäimellä paras asiakas on kaikkeen tyytyväinen, ei reklamoi vaan tulee virheiden kanssa toimeen. Maksaa laskunsa ja kehuu kavereilleen ostostaan. Asiakkaan olemuksella ei silloin ole väliä, jos tekijä on vastuullinen ja juurtunut työhönsä. Yleensä tähän tarvitaan kollegoiden kokoontumisajoja, joissa ideologioita ja työn olemusta pohditaan. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen. Tekijä tarvitsee asiakkaansa. Yleensä asiakas voi valita tekijänsä. Tekijälle parasta on muuttua korvaamattomaksi ja siihen ei päästä pelkällä ammattitaidolla. Vaikka aika kriittisesti suhtaudunkin yleiseen laatutasoon niin aina löytyy parempaa laatua kuin mitä itse tehdään, joten sidos syntyy ihmisten kohtaamisessa. Kahta samanlaista luonneyhdistelmää ei ole. Siinä on mahdollisuus liittää kaarna ainekseen.

Yrittäjänä nostamme todennäköisyyksiä olemalla persoonia, olemalla näkyvissä, olemalla taitavia, olemalla hyvätapaisia… ja niin päästiin aiheeseen.

Mitä löytyy kaarnan alta? Sieltä pitäisi löytyä sitä mitä on luvattu, sitä mitä on annettu olettaa sen olevan, eettisesti oikein valmistettua, hyvyyttä. Aikoinaan sahautin lehtikuusirunkoja laatupuussa ja niin oli mato poikineen piilossa kaarnan alla. Ei niitä aines kiinnostanut, pehmeä pintapuu vain. Ei käynyt kuinkaan, vaikka luonto ei kertonutkaan kaikkea. Nykyään läpinäkyvyys on tärkeää. Itse olen vuosikymmenet pyrkinyt avoimeen, yksinkertaiseen yrittäjyyteen, jossa vastuuta ei siirrellä. Luulen, että asiakaskin kokee olevansa turvassa ja siksi olen saanut muutamia timanttiasiakkaita, joiden kanssa toimiminen on parasta. Luottamusta molempiin suuntiin. Niin… se hyvätapaisuus. Perusasioita. Kasvatusta vai sääntöjä? Woodstock vai Orwell? Vallanhimo muuttaa ihmisen. Empatia katoaa. Lopputuloksesta tulee matkaa tärkeämpi. Tuntemattoman tiet ovat tuntemattomat, jopa itse ohjaajalle… ovatko? Olisiko ihmiskunta joskus valmis kehittymään ilman vallan linnakkeita?

Palataan paikallisuuteen ja maksetaan puuesineistämme kunnon hinta ja saamme kulttuurin, takuun ja ihmisen. Unohtakaamme halpatuonnin vääristämät hinnat ja vaihtakaamme automme uuteen harvemmin. Aioin kirjoittaa, että nykyään kun tuo näkyvä pinta on niin tärkeää ja sisältö unohtuu, mutta luulen, että se aika alkaa olla ohi. Maailma hukkuu paskaan ja ihmiset tuntevat sen luissaan, mutta eivät vielä osaa suhtautua siihen. Kipu kasvaa sisimmässä ja pian paatuneinkin muovipussipersoona vaihtaa kestokassiin. Talojen rakenteista muovi kielletään ja ihmiset voivat paremmin. Työ saa taas merkityksen…ja kaarnasta tulee kaunis.

Puu elää. ELÄKÖÖN!

ARI MAASTOVAARA
Kirjoittaja on hienopuuseppä.