Ensimmäinen arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäivä

Ensimmäinen arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäivä 3. helmikuuta 2022 sai innostuneen vastaanoton. Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät keräsivät yli 2 800 osallistujaa lähes kolmeenkymmeneen tapahtumaan eri puolilla Suomea ja verkossa.

Sisäministeriö tiedotti suosituksestaan liputtaa 3. helmikuuta 2022 Alvar ja Aino Aallon sekä suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi juuri parahiksi liputuspäivää edeltävällä viikolla. Kaikissa valtion virastoissa ja laitoksissa liputettiin, ja tieto ehti tavoittaa myös useat kiinteistö- ja taloyhtiöt ympäri maan.

Kaupungeista esimerkiksi Tampere otti liputuksen näkyvästi ohjelmaansa. Lahdessa ja Lappeenrannassa LAB-ammattikorkeakoulu liputti kampuksillaan ja ilmoitti, että heille muotoilualan kouluttajana oli tärkeää olla etujoukoissa mukana juhlistamassa maamme arkkitehtuurin ja muotoilun osaamista.

Useat päättäjät ja vaikuttajat jakoivat liputusaiheisia julkaisuja sosiaalisen median tileillään. Esimerkiksi sisäministeri Krista Mikkonen ja europarlamentaarikko Henna Virkkunen twiittasivat aiheesta, ja Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki julkaisi Facebook-tilillään liputuspäivän kunniaksi omia arkkitehtuurisuosikkejaan.

 

Liputuspäivää esittäneet yksitoista arkkitehtuurin ja muotoilun alojen organisaatiota ovat enemmän kuin tyytyväisiä liputuksen saamaan näkyvyyteen ja helmikuun alussa vietettyyn Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien tapahtumaviikkoon.

”Jätimme liputuspäiväesityksen sisäministeriölle vuosi sitten, ja olemme iloissamme siitä, että jo tänä vuonna päästiin liputtamaan. Iloa on vielä lisännyt se, miten laajasti ja positiivisesti arkkitehtuurin ja muotoilun liputus huomioitiin eri puolilla maata. Toivomme, että tämä innostunut vastaanotto antaa pontta liputuspäivän vakiinnuttamiselle”, sanoo Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon toiminnanjohtaja Katarina Siltavuori.

Liputuspäiväesityksen taustalla olivat Archinfon lisäksi Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL, Rakennustietosäätiö, Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK, Ornamo, Sisustusarkkitehdit SIO, Designmuseo ja EMMA – Espoon modernin taiteen museo.

Lue lisää arkkitehtuurin ja  muotoilun päivästä