Uudistunut Puuviesti ilmestyi

Viime vuoden puolella Puuviestin päätoimittaja Tuula Uitto tarjosi  Pro Puu -yhdistykselle mahdollisuutta ottaa Puuviesti -lehti osaksi muuta toimintaansa. Hetken asiaa pohdittuamme rohkaistuimme astumaan aiempien ammattilaisten suuriin saappaisiin ja tartuimme työhön.

Ensimmäinen Pro Puun tuottama ja uudistunut Puuviesti-lehti on tullut  nyt painosta ja se saapuu pian tilaajiensa luettavaksi.

Pro Puu ry haluaa tuoda lehteen vakiintuneen sisällön lisäksi koulutuksellista ja informatiivista sisältöä, puulajeista, materiaaleista, perinteisistä ja uusista tekniikoista. Asioita ja ilmiöitä, joita yhdistyksen toiminta ajatuksen mukaisesti olemme edistäneet ja toteuttaneet jo vuosien ajan. Lehdesä tuodaan esiin kotimaista puuta sen kaikissa muodoissa; osana taidetta ja muotoilua, erilaisia puuinnovaatioita ja -jalosteita, unohtamatta puun osuutta Suomen viennin tärkeänä materiaalina, perinteisiä käsityötaitoja ja kansankulttuuria — puuta joka paikassa. Esiin nostetaan tekijöitä ja tahoja ajankohtaisten aiheiden parissa.

Uudistuneen rakenteen ja graafisen ilmeen myötä päätimme myös, että lehti on tilattavissa myös irtonumeroina. Vuoden 2022 aikana julkaistaan 6 tuhtia numeroa, jossa puhutaan puusta, puusepänteollisuudesta, opiskelusta – tule mukaan seuraamaan monenlaisia tarinoita suomalaisista puualan osaajista

Puuviestiä tekemässä ovat aiemmin tutut toimittajat Tuula Uitto ja Tuulikki Huusko sekä ilmoitusmyyjämme Kaarina Julkunen.
Toimistuskuntaa täydentävät Janne Liias, Puuteollisuusyrittäjät ry:stä ja Markku Tonttila, Pro Puu ry:stä, joiden kautta saamme näkökulmia puualan yrittäjyyteen ja kotimasien puun käyttöön.
Puuviestin uutena päätoimittajana toimii Hanna Gröndahl ja markkinointiassistentti Terhi Leino huolehtii Pro Puun tuottamasta sisällöstä. Graafisesta ilmeestä ja lehden taitosta vastaa graafikko / AD Katri Virtalaakso.

Kaikki puun puolesta!

Toivottavasti nautit lukuhetkestä.

 

Seuraava numeromme ilmestyy vkolla 15.
Seuraavan numeron teemana kevätpäivänsahaus, lähipuu, piharakentaminen, sahat ja terät.