Vierailemme säännöllisesti puumuotoilun opiskelijoiden kanssa Pro Puu -keskuksessa Lahdessa. Kiipeäminen Ullakko-gallerian Liitosten Arkkiin on monesti nuorelle se hetki, jolloin kipinä puukalusteiden suunnitteluun syttyy konkreettisen liitoskokoelman tutkimisen myötä. Puukalustesuunnittelu elääkin parhaillaan positiivista aikaa. Kiinnostus materiaalia kohtaan on vankka, opiskelijat hakeutuvat kernaasti puumuotoilun pariin.
Mikä puukalustesuunnittelussa vetää opiskelijoita puoleensa?
Suunnittelu kotimaisesta puusta mielletään vastuulliseksi toiminnaksi. Kestävän kehityksen arvot ovat tuoneet opiskelijoille vahvan tarpeen tarkastella omaa toimintaansa tulevina ammattilaisina. Puu on aina ollut meille merkittävä luonnonvara. Puunkäsittelyä on pidetty jo nuoresta pitäen kansantaitona. Tästä perinnöstä nuoret muotoilijat ammentavat innostustaan edelleen. Opiskelijat tulevat kotimaan lisäksi eri puolilta maailmaa. Perusteluissa opinnoille Suomessa mainitaan usein pohjoismainen suunnittelukulttuurin arvostus ja mieltymys käsityötä ja tuotteiden alkuperää kohtaan. Muotoiluperinteemme on aina nojannut vahvasti ympäristön kunnioittamiseen.
Mistä tunnistamme vastuullisesti suunnitellun puuhuonekalun? Muotoilu on kulttuurinen ja paikkaan sidottu asia. Vastuullisesti tuotetussa kalusteessa käytetään eri puulajeja optimaalisesti niiden ominaisuuksien mukaan. Tässä valossa mietityttääkin, miksi koivun osuus kalustetuotannossa on viime vuosina vähentynyt, vaikka se on ominaisuuksiltaan huonekalutuotantoon aivan erinomainen. Vastuullisesti suunniteltu
kaluste on omaperäinen, eikä sen muoto ole lainaa. Ennennäkemättömän muotoilun haasteena on sen epävarmuus tulevan suosion suhteen. Uudenlaisen kalusteen suunnittelu ja toteutus sisältää riskin, kopiokalusteen valmistaminen ei.
Irtokalusteiden hankinta julkisiin kohteisiin toteutetaan nykyään kilpailuttamalla lainsäädännön mukaisesti. Kalusteyritysten ja suunnittelun näkökulmasta tämä on visainen asia. Eri kalusteyrityksillä tulee olla keskenään ”vastaavia tuotteita” pystyäkseen toteuttamaan tarjouspyyntökilpailussa esitetyt, kalustetta koskevat reunaehdot. Tämä saattaa vaikuttaa eri valmistajien tuotteiden ulkonäön samankaltaistumiseen ulkoisen tekijän vaikutuksesta, muotoilun luovuuden kustannuksella.
Uskomme, että omaperäiset puutuotteet ovat yksi Suomen tulevaisuuden valttikortti. Näemme puumuotoilun opettamisen myötä kollegani Mikko Paakkasen kanssa opiskelijoiden kyvyn katsoa ympäristöä uusin silmin ja etsiä ennakkoluulottomia ratkaisuja riskiäkään kaihtamatta. Potentiaalia uuden luomiseen on, teknistä osaamista on. Sen hyödyntämiseksi tarvitsemme kekseliäiden nuorten muotoilijoiden ja arkkitehtien panoksen käyttöön puuteollisuuden hyödyksi entistä paremmin. Suomessa puualalla tapahtuva materiaalikehitys on huimaa, tiedon ja mahdollisuuksien välittäminen on avainsana. Korona-ajan ”digiloikka”
on tuonut työkaluja uusien puualan verkostojen rakentamiseen ja yhteydenpitoon entistä vaivattomammin. Jotta puumuotoilun opiskelijat pystyisivät jakamaan osaamistaan valmistumisen jälkeen, tulisi keksiä edelleen uusia tapoja lisätä puualan yritysten, puuseppien ja muotoilijoiden välistä yhteistyötä. Pienenä konkreettisena tekona näkisin muun muassa puumuotoilukilpailujen järjestämisen entistä laajamittaisemmin. Käsitettäköön kilpailujen sisältö tässä yhteydessä mahdollisimman laajasti joko yksittäisen yrityksen tekona oman tuotekehityksensä edistämiseksi tai vaikkapa Ympäristöministeriön
toteuttamana puurakentamishankkeena. Suunnittelijoiden, puuseppien ja puuteollisuusyritysten kannustaminen yhteistyöhön kilpailujen välityksellä vaikuttaisi mahdollisesti nuorten hakeutumiseen alalle puuseppäkoulutukseen muun muassa positiivisen julkisuuden kautta. Esikuvia tarvitsemme edelleen.
Globaalia kilpailua emme pääse pakoon edes maailman kantokyvyn rajallisuuden tiedostamisella. Voimavaramme on ennakkoluulottomuus, kyky ratkaista asioita luovasti, mutta myös kyky tehdä yhteistyötä. Pro Puu -keskuksen toiminta on hieno esimerkki siitä, kuinka suomalaista puuviestiä viedään eteenpäin ”linux-hengessä” – puolueetonta puutietoutta kerätään ja jaetaan palvelimesta, joka on suunnattu monenlaisille
käyttäjille. Tiedosta hyötyvät kaikki, jotka sitä tarvitsevat. Mutta palataanpa puuhun. Kuluneena kesänä sain taas kerran kuulla tarinan puun ainutkertaisuudesta materiaalina. Tapasin soittajan, joka kertoi parhaillaan huoltavansa soitintaan. Puinen soitin on peräisin 1780-luvulta, ajalta, jolloin vaikkapa Beethoven oli vasta 10-vuotias. Soittaja kertoi, että on pyhä velvollisuus pitää soitinta kunnossa sen tulevaa parinsadan vuoden käyttöä silmällä pitäen. Puisen perintökalleuden tarina soi edelleen kauniina korvissani.
Karola Sahi
sisustusarkkitehti, arkkitehti ja
Aalto-yliopiston Puustudion lehtori