HtF Groupin johtajatrio täydentyy kvartetiksi, kun Pasi Kallio liittyy joukkoon liiketoimintajohtajaksi. Kuvassa vasemmalta Jani Uura, Ari Pölkky, Pasi Kallio ja Mika Sumuvuori.

HtF Groupin liiketoimintajohtajaksi Pasi Kallio

Eteläpohjalaislähtöinen helakonserni HtF Group on nimittänyt liiketoimintajohtajakseen Pasi Kallion. Kallio saa johdettavakseen HTF Groupin helaliiketoiminnan ja hän vastaa Suomen Helakeskuksen ja Helatukku Finlandin operatiivisesta johtamisesta. Kallio aloittaa tehtävässään välittömästi ja liittyy samalla HtF Groupin partneriksi.

– Pasi Kallio on yksi hela-alan verkostoituneimmista myynnin rakentajista Suomessa ja Pohjoismaissa. Kun yhdistämme HtF Groupin innovatiivisuuden, monipuolisen portfolion ja kasvuvalmiuden Kallion kansainväliseen kokemukseen ja alan tuntemukseen, on lupa odottaa suuria, konsernin toimitusjohtajaksi siirtyvä Ari Pölkky toteaa.

– Olen innoissani siitä, että pääsen osaksi HtF Groupin tekemisen meininkiä. Paljon hyvää on jo tehty ja kasvutarina saa nyt uuden luvun. Positio on äärimmäisen kiinnostava ja pystyn toteuttamaan siinä osaamistani parhaan kykyni mukaan, sanoo Pasi Kallio.

Kallio siirtyy HtF Groupiin saksalaisen Häfele SE & Co KG:n Suomen sivuliikkeen johtajan paikalta. Sitä ennen hän toimi suomalaisen teräsalan muotoiluyrityksen Stalan myynti- ja markkinointi- sekä toimitusjohtajana, kirittäen yrityksen tuloksen 8,5 vuoden aikana yli satakertaiseksi. Työuralta löytyy myös pesti Grassin myyntipäällikkönä Suomessa – hela-alan suuret nimet ovat Kalliolle tuttuja monista eri rooleista.

– Kallion intohimo hela-alaan ja Stalalla, Grassilla ja Häfelellä kerrytetty kokemus tulee auttamaan asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan entistä paremmin. Olemme olemassa asiakkaitamme varten ja Pasin liittyminen HtF Groupiin vahvistaa entisestään osaamistamme ja luotettavuuttamme. Asiakkaamme saavat tästä valtavan hyödyn, Pölkky sanoo.

– Olen toiminut hela-alalla lähes koko työurani. Helakaupan rooli suomalaisen puusepän- ja rakennusteollisuuden kehityksen mahdollistajana on kiehtova – on meidän vastuullamme tarjota asiakkaillemme tuotteita, joiden avulla voi pärjätä taistelussa tuontikalusteita vastaan, mielellään jo ennakkoon. Digitalisaation myötä tieto uusista tuoteratkaisuista ympäri maailmaa on jokaisen saatavilla. HtF Group kantaa tätä vastuuta rohkeasti panostaen esimerkiksi digitaalisten palvelujen kehittämiseen ja omaan peilien ja valaisimien tuotantoon, Kallio kertoo.

HtF Groupiin kuuluvat Helatukku Finland Oy ja Suomen Helakeskus Oy, valaistukseen ja sähköön erikoistunut tukkuliike KVS Oy sekä ohjelmistoratkaisuja kehittävä MP-Tietosovellukset Oy.

Operatiivisen johtajan rekrytoinnin myötä konsernissa järjestellään uudelleen myös muun yrittäjäkolmikon vastuita: Ari Pölkky siirtyy koko konsernin toimitusjohtajaksi, Mika Sumuvuori taloudesta ja kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi ja Jani Uura tuotannosta ja logistiikasta vastaavaksi johtajaksi.

– Meillä on takana upea yrittäjäura, josta olemme ylpeitä. Meillä on mahtava, osaava henkilökunta. Edessä on upea tulevaisuus, ja tuskin maltamme odottaa, millaiseksi se Pasin myötä laajentuvalla tiimillämme muodostuu, Pölkky toteaa.

/ STT