Missä ovat uudet Aallot ja Kukkapurot?

Sisustustrendejä on nykyään helppo seurata esimerkiksi blogien tai instagramin välityksellä. Tyylitellyissä kuvissa vilahtelee käsintehtyjä tanskalaisia ja ruotsalaisia design huonekaluja, joihin monellakaan kuluttajalla ei ole kuitenkaan oikeasti varaa. Suomalaisuudesta muistuttaa ehkä muutama vanha Artekin jakkara tai Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoli. Mutta missä ovat nykyajan suomalaiset designhuonekalut?

Käsin tekeminen Suomessa on ainakin teollisessa mittakaavassa laajalti häviämässä ja automaatio on viime vuosikymmeninä voimakkaasti lisääntynyt. Markkinatalous ja globaalit markkinat ovat saaneet aikaan sen, että täällä valmistaminen on kallista. Silti meillä on vielä ilahduttavan paljon valmistavaa teollisuutta. Valitettavasti monikaan näistä yrityksistä ei kuitenkaan hyödynnä tai osaa hyödyntää kotimaisten, varsinkaan nuorten muotoilijoiden potentiaalia.

Suomessa edelleen kalusteita valmistavien yritysten tulisi käyttää rohkeammin muotoilijoita, jotta suomalaisista kodeista löytyy vielä tulevaisuudessakin kotimaisia, oikeasti Suomessa valmistettuja designhuonekaluja. Yritykset voisivat myös ottaa kalustemuotoilun opiskelijoita työharjoitteluun, jotta he saisivat kokemusta käytännön työelämästä ja -tehtävistä. Hyppäys koulun penkiltä yritysmaailmaan voi olla haastavaa ja jopa pelottavaa nuorelle muotoilijalle.

Muotoilijat ovat ennen kaikkea ongelmaratkaisijoita ja heidän tehtävänään on tuottaa yrityksille lisäarvoa. Usein muotoilija tutkiikin ongelmaa monesta eri näkökulmasta ja pyrkii ottamaan huomioon kaikki prosessin vaiheet. Esimerkiksi tuotesuunnittelussa materiaalien ja valmistustekniikoiden tuntemus ovat avainasemassa, mutta myös asiakaslähtöisyys, tuotteen kustannusrakenne tai ympäristöystävällisyys ovat yhtä lailla tärkeitä huomioida jo suunnitteluprosessin alkuvaiheessa.

Vallitseva maailmantilanne vaikuttaa varmasti kuluttajien sisustushankintoihin ja toivottavasti suunta on kohti vastuullisempia ja kestävämpiä valintoja. Kotimainen valmistus, pitkäikäisyys ja ajaton muotoilu voivat olla juuri se lisäarvo, josta kuluttajat ovat valmiita maksamaan hieman ylimääräistä. Uskon, että kotimaisella valmistuksella, huonekalulla ja designilla on varmasti olemassa tulevaisuus, mutta se vaatii yhteistyötä. Ja myös valmistavien yritysten halua ratkoa ongelmiaan yhdessä muotoilijoiden kanssa.

 

Petteri Häkkinen
artesaanipuuseppä ja muotoilija