Myyntihousut hukassa

Suomalaiset ovat insinöörikansa, joka tekee maailman parhaita tuotteita, mutta ei osaa myydä niitä ulos omasta maastaan. Vika ei ole tuotteissa tai markkinointipuolen yrityksen puutteessa. Mielestäni vienti sakkaa siksi, että olemme epäonnistuneet liittämään tuotteemme elämäntyyleihin.

Ruotsalaisilla tuntuu olevan tämä taito hyppysissään. Näyttelijä Ville Virtanen totesi tv-haastattelussa, että hän perheineen ovat ainoat käyttäjät tukholmalaisen taloyhtiönsä saunassa. Ruotsalaiset eivät Virtasen mukaan vielä oikein ”tajua” saunaa. Muutos ymmärryksessä on kuitenkin kuulemma alkanut. Virtanen vitsaili, että kuluu 10 vuotta niin ruotsalaiset ovat valloittaneet saunalla maailman ja liittäneet sen sujuvasti vaikka ”lagom” -elämäntyyliin.
Okei, mielenkiintoinen ajatus! Mutta mikä on se suomalainen elämäntyyli, johon ei-suomalaiset janoaisivat kuulua?
Ihmisellä on vahva taipumus kuulua johonkin yhteisöön ja tätä ilmaistaan nykyään paljon kulutusvalinnoilla, joilla haetaan tietyn yhteisön hyväksyntää. Stailaamme omaa elämäämme tietynlaiseksi, jotta sopisimme muottiin.
Tätä sopivaa elämäntyyliä meidän ei tarvitse keksiä tyhjästä, se on ollut suomalaisten ympärillä jo vuosisatoja. Kaikkien sampojen sampo, hillotolppien isä ja äiti ja jättihanhen hautoma kultamuna. En tarkoita nyt Sotkamon alla mahdollisesti lymyäviä hopeasuonia vaan jotain meille aivan arkista. Niin tavallista, että meiltä on jäänyt suurelta osin hyödyntämättä sen merkitys muille maailman kansoille.

Puhun tietysti metsästä. Siellä marjastamisesta, sienestämisestä, aamukasteella lenkkeilystä, järvissä uimisesta. Mökkeilystä ja grillaamisesta. Makeista mansikoista. Juuri niistä asioista mihin olemme itse niin tottuneet, että emme oikein käsitä, kuinka uniikkeja rauhalliset metsäkokemukset puhtaassa luonnossa ovat ylikansoitetulla pallollamme.
Esimerkiksi tällaisesta sokeutumisesta käy oma työmatkapyöräilyreittini. Se kulkee pitkin Päijänteen jumalaisen kauniita rantoja, ohittaa matonpesupaikan ja melontakeskuksen. Työmatkani varrella voin uida, sienestää, marjastaa ja kalastaa melkein missä tahansa kohdassa 13 kilometrin matkaa. Liikennettä on vain nimeksi ja talvella väylät pidetään puhtaina lumesta. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kuka tahansa Aasian suurkaupungista repäisty ihminen haukkoisi henkeään kaiken sen puhtaan luonnon ja hiljaisuuden keskellä ja maksaisi maltaita kokeakseen saman elämyksen. Mutta minun mielestäni matkalla on liikaa sorateitä ja aivan liikaa hyttysiä. Uimavesikin jo jäähtymään päin…

Metsäkokemuksen myymisen on ymmärtänyt ytimiä myöten kittiläläinen yritys Halipuu. Se myy aasialaisille mahdollisuutta adoptoida lappilainen puu viideksi vuodeksi hintaan 350,00 dollaria. Halipuu on malliesimerkki onnistuneesta kohderyhmän löytämisestä suomalaisen puhtaan luonnon brändille. Kuvitelkaa vaikka ahdasta metromatkaa joka päivä läpi saasteisen kaupungin. Vierustoveri hengittää niskaan ja happi meinaa loppua. Ajatus omasta puusta raikkaassa havumetsässä mystisessä Suomessa ei tässä kontekstissa enää olekaan pöllömpi unelmoinnin kohde, johon voi sijoittaa hieman rahaakin.

Olemme maailman rehellisin kansa, teemme teknisesti maailman parhaita tuotteita, omaamme käsittämättömän puhtaan luonnon, joka on eksoottista planeettamme muille asukkaille. Kun vielä opimme katsomaan omaa ympäristöämme ulkopuolisin silmin ja pukemaan sen tarinaksi, meillä on käsissä menestysresepti.

TUUKKA VIRRKILÄ
Kirjoittaja on puuseppä