Suomalaisen suhtautuminen puuhun on jakomielistä: toisaalta puu on luonnollisen ratkaisu, olemme lähellä metsää ja paperiteollisuuden kautta elämme metsästä. Toisaalta me pyrimme raivokkaasti pois vanhasta, köyhästä puukulttuurista; puulämmityksestä, puutaloista, kaikesta puisevasta. Kun haluamme takaisin luontoon lomillamme, asumme hirsimökissä, lämmitämme saunan puilla, mutta oikeaa elämää suoritamme ”kunnon” kivitaloissa ja aidossa muoviympäristössä. Jokainen itseään kunnioittava pankinjohtaja, johtajaopettaja ja osuuskaupan johtaja asuu taajamassa kylän ainoassa kivitalossa, vain köyhät ja kummajaiset valitsevat, tai joutuvat valitsemaan, vaihtoehtoisen elämänmuodon – puutalon. Tämä ajattelutapa menee läpi, ei ainoastaan johtajien ajatusmaailmassa, vaan myös vakuutusyhtiöt ja poliittiset päättäjät asennoituvat puuhun väheksyvästi ja arvovarauksella. Taas vain jotkut viherpiipertäjät edustavat tuota ”jälkeenjäänyttä” ja ”kuolevaa” kulttuuria.
Tämän asennelatauksen purkaminen on kuin avaisi vanhaa pommia, ei oikein tiedä, minkä johdon katkaisisi, mistä narusta nykäisisi. Kuitenkin maailman vanhimmat talot ovat puurakenteisia – myös Pohjoismaiden vanhimmat, norjalaiset sauvakirkot. Kysymys lienee siitä, että alitajunnassamme pelkäämme sitä, mitä emme tunne. Betonin tunnemme – olemme leiponeet sitä viimeiset 40 vuotta niin tehokkaasti erilaisissa asunto-ohjelmissa, että kestänee toiset 40 vuotta ennen kuin saamme tietomme ja itsekunnioituksemme takaisin.
Keski-Euroopassa ollaan puunkäytössä pidemmällä kuin meillä. Siellä ei nousukkuus ole saanut yhtä suurta valtaa, kuin se on meillä aina saanut. Väitetään, että meiltä puuttuu perinne. Minä väitän, että meiltä puuttuu perinteen kunnioitus. Olisimme voineet kunnioittaa aitoja materiaaleja – niitä ei ole paljon: luonnonkivi, keraamiset tuotteet (tiili), puu, lasi, metallit ja bitumit. Olisimme myös voineet kunnioittaa näiden materiaalien käsittelytaitoa eli ammattimiehiä: kivenhakkaajia, muurareita, puuseppiä, kirvesmiehiä ja peltiseppiä. Romuttamalla perinteen romutimme tulevaisuuden. Nyt on aloitettava alusta, opeteltava tuntemaan materiaalit niin, ettei tarvitse pelätä.
Eriasia sitten on, mitä näiden materiaalien tuottaminen ja työstö maksaa. Kovien aineiden käsittely tarvitsee enemmän energiaa kuin pehmeiden. Toisaalta puu on ainoa materiaali, joka sitoo sitä, mitä me hengitämme ulos ja antaa sitä, mitä me hengitämme sisään. mitä enemmän käytämme puuta, sitä paremmin elämme.
PAULI LINDSTRÖM
Arkkitehti SAFA
Pro Puu -yhdistyksen pitkäaikainen jäsen